Olen lähtenyt ehdokkaaksi koska palattuani Helsinkiin ja lapsuuteni ja nuoruuteni maisemiin, tuntuu siltä, että kaupungin on vallannut ideologia, jolla Helsingistä ollaan tekemässä metropolia ja keskustan urbaani rakennustapa on levittäytymässä myös lähiöihin, ottamatta huomioon niiden alkuperäistä vetovoimaa luonnonläheisyyttä. Samalla konseptilla täytetään kaikki vähänkin rakentamattomat tilat ja suunniteltujen raitiotielinjojen varret , ikäänkuin ei ymmärrettäisi ja kuunneltaisi asukkaiden omaa ääntä ja toiveita omasta lähiympäristöstään. Palvelut keskitetään suuriin yksiköihin ja jonnekin kauas.

 Tyhjä tilakin on tarpeellinen ja joka paikkaa ei kannata täyttää yhdellä rysäyksellä, mahdollisten tulevien uusien tarpeidenkin takia. Koronapandemian aikanakin on moni asia muuttunut ja tarpeet sen mukaan. Etätyömahdollisuuden käyttöönotto  auttaa parhaiten turhien jokapäiväisten ajomatkojen vähentämiseen.

Helsinki on ollut inhimillisellä mittakaavalla rakennettu vehreä merellinen kaupunki, jota on kehitetty suhteellisen maltillisesti vähitellen.  Sitä ihaillaan juuri keskustan vanhojen rakennusten, Esplanaadien, Senaatintorin, Kauppatorin, Kaivopuiston, Töölönrannan, Meilahden, Seurasaaren jne vielä näkyvissä olevien historiankerrosten ja meren, Töölönlahden ja viheralueiden vuoksi  ja omintakeisuutensa ansiosta, ei mahtipontisen tusinasuurkaupunkimiljöön vuoksi.

Tarvetta kaikkien pakkaamiseen pienelle Helsingin pinta-alalle ei ole, kuten maissa, joissa on huonosti rakennuspinta-alaa esim.vuoristoisuuden takia ja kymmeniä tai satoja miljoonia asukkaita. Helsinki ei pysty kasvamaan pinta-alaltaan ja on paljon pienempi kuin Oulu tai Kuopio esimerkiksi.

Moni vanhempi lähiö on myös niin laadukkaasti mietitty puutarhakaupunkiajatuksen mukaisesti, että 50-60-luvun talotkin edelleen peruskorjataan, eikä pureta, kuten nyt enenemässä määrin ollaan tekemässä paljon nuoremmillekin taloille. Palvelut rakennettiin monimuotoisesti lähelle asukkaita ja pidettiin inhimillisinä ja tarpeeksi pieninä mittakaavaltaan.

Moni haluaisi säilyttää tämän kotikaupunkimme perinteen ja kokee nykyrakentamisen ja suuret kasvutavoitteet uhkana. Jos haluat säilyttää lähimetsän, on sinun hyväksyttävä naapuriisi pilvenpiirtäjärypäs monine tuhansine uudisasukkaineen. Tonttimaasta käydään ikäänkuin vaihtokauppaa jatkuvasti, eikä yritetäkään suunnitella kokonaisvaltaisesti ihmisille hyvää ja heidän toiveidensa mukaista kaupunkia.

 Asukkaat ovat kuitenkin kokemusasiantuntijoita. Suunnittelijat ja poliitikot voivat ehdottaa muutoksia, mutta ei jyrätä asukkaita ja heidän näkemyksiään omista asuinalueistaan.

Luonnon monimuotoisuus on hyvin tärkeä suurelle osalle asukkaita, metsä halutaan säilyttää metsänä, eikä siitä haluta välttämättä muotoiltua puistikkoa. Pörriäisistä alkaen luonnon eliöt ovat elintärkeitä kaikille ihmisille.

Lapsiperheet taituroivat ajanpuutteen kanssa, sujuva ja turvallinen liikenne kaikilla liikennevälineillä sekä kävellen on kaiken a ja o.

Eläkeikäisenä haluan myös tuoda esille sen, että vanhukset kokevat liian tiiviin ja korkean rakentamisen pelottavana, kuten myös liian kovan muutosvauhdin. Heidän liikkumismahdollisuuksiinsa turvallisesti  ja edullisesti tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota. He tarvitsevat lähipalveluja selvitäkseen itsenäisesti.

Kaikilla eivät turvaverkot ole ihan lähellä. Moni perhe hajaantuu eri puolille kaupunkia ja maata, vanhukset ja lapsiperheet tarvitsevat kuitenkin apua sukulaisiltaan ja läheisiltään, kulkemista ei tulisi estää ja vaikeuttaa.

Helsinki on koko maan pääkaupunki, jonka tulee ottaa huomioon erityisasemansa ja välttää nurkkakuntalaista ajattelutapaa.

Kaavoitusta ja kasvutavoitteita on tärkeä tarkastella tilanteen mukaan herkästi. Pysyvää tilaa ei ole.

Kaavoituksen tekevät ihmiset – kulloisenkin ymmärryksensä mukaan.