Tapani Launis (s. 1943) on tekniikan tohtori, arkkitehti ja yhdyskuntasuunnittelija

Rakennus- ja yhdyskuntasuunnitelua maanlaajuisesti ja on toiminut aktiivisesti kulttuuri- ja ympäristöalan järjestöissä sekä  opettajana koti-ja ulkomaisissa yliopistoissa. Myös tietotekniikan kehittäminen rakennussuunnittelun piirissä on liittynyt toimintaan.

Olen lähtenyt ehdokkaaksi koska haluan jatkaa 60- 70- luvun aluepoliittista tasa-arvokeskustelua ja sen siivittämiä kehittämisprojekteja (mm. maamme yliopistot) sekä elinkeinopolitiikkaa, maakuntien ja asutuskeskusten kehittämistä. Kotikaupunkini Helsingin kohdalla onnistuivat demokraattisen yhdyskuntasuunntittelun käytännöt hetkeksi. Osallistuin yleiskaava -72 työhön ympäristösuojelutoiminnan aloittajana ja pelastimme Helsingin silloin rajulta purkamisvimmalta ja harhaisen modernismin  yliampuvilta rakennus- ja liikenneratkaisuilta. Nyt näyttää siltä että tämä nykyisen metropoliaatteen mukainen ruuhkarakentaminen on käynnistänyt samanlaisen ympäristön tuohoamisoperaation. Tämä prosessi on syytä lopettaa ja käynnistää asukaskeskeinen yhdyskuntasuunnittelu ja luontoarvoja kunnioittava rakentaminen. Rakentaminen on siirrettävä ahneesta taloudellista voittoa tavoittelevasta kiinteistökehittämisestä asukasläheiseksi ja -vetoiseksi demokraattiseksi toiminnaksi. Yhdyskuntasuunnittelu on käynnistettävä hierarkisesti valtakunnan tasolta vähitellen johtaen asukkaiden pienympäristöihin. Ja palaute on suunnatava samaa linjaa takaisin palautteena demokraattisen päätöksenteon mukaisesti.

Politiikassa minulle tärkeintä on demokraattisen päätöksenteon ulottaminen asukkaiden ja asukasyhdistysten tasolle, sekä inhimillisen ja luontoarvoja kunnioittavan pienimittakaavaisen rakennustavan ja palveluyhteisöjen  säilyttämisen perinteisellä tavalla. Nykyinen itsenäisyyttä korostava  metropoliajattelu ei sovellu pääkaupunkiimme ja kaupungin kehitys on sidottava valtakunnalliseen aluepoliittiseen tavoiteasetteluun ja päätösten on perustuttava tutkittuun tietoon.

Elämänfilosofiani on toimia yhteisöllisen humanitäärisen toiminnan piirissä vastakohtana nykyiselle yksilökeskeiselle kulutuskulttuurille. Kaupunkisuunnittelussa se merkitsee elämän palauttamista perinteiselle katu- tori- ja puistotasolle, asukkaiden yhteisölliseksi toiminta- ja tapaamisympäristöksi. Yhteiskunta- ja yhdyskuntatoiminnot ovat  muuttuneet nykyisin rahoituperusteiseksi. Kaupunkiympäristön tulee muuttua asukkaiden toiminnalliseksi yhteistyöympäristöksi, kukin omalla panoksellaan demokraattisen päätöksenteon avulla ja myös taloudellisesti toimivien yhteisten hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti mahdollistettuna.