Myötätuntoinen Helsinki – ihmisen hyvinvointia ja tasavertaisuutta tukeva kaupunki

Margit Sjöroos lapsiperhejärjestön toiminnanjohtaja, yrittäjä, tila- ja oppimisympäristösuunnittelija. Hän on toiminut lukuisissa innovaatio-, kulttuuri- ja tutkimusprojekteissa projektipäällikkönä, tuottajana ja intendenttinä yli 25 vuotta. Hänen erikoisosaamisalueensa on aistihyvinvointi- ja aivoterveysnäkökulmat suunnittelussa, myötätuntopedagogiikan kehittäminen. Hän kehittää tilojen lisäksi mm lapsiperhe- ja koululaisten sekä mielenterveyspotilaiden omaisten palveluja. Hänet tunnetaan yli 10 vuoden ajalta useista luottamustehtävistään mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitossa, kulttuuriympäristöjä suojelevassa INTBAU FINLAND ry:ssa sekä Suomen Vanhempainliiton johtokunnassa.

Olen lähtenyt ehdokkaaksi koska haluan kehittää ja puolustaa helsinkiläisten monialaista hyvinvointia sekä laadukkaita elin-, asuin- ja oppimisympäristöjä. Yleisesti kaupungin päätöksiin tulee saada aistihyvinvoinnin, aivoterveyden, kulttuurihistoriallisten ja viihtyvyysarvojen näkökulmat mukaan samanarvoisina muiden tekijöiden kanssa. Tällä hetkellä näin ei ole ja se heikentää monella tapaa hyvinvointiamme. Lähdin ehdokkaaksi, koska työni suunnittelijana ja palvelujen kehittäjänä ei yksin riitä, päätöksentekijöiden tulee myös ymmärtää enemmän näitä meidän ja lapsiemme hyvinvointiin vaikuttavia monialaisia mekanismeja.  Olen ollut noin 20 vuotta pk-yrittäjä ja yhtiöni perustuu omille innovaatioilleni ja keksinnöilleni. Yhteiskuntamme ei tunnista yksin-, mini- ja pk-yrittäjien tilannetta tarpeeksi. Etenkin äitiyden ja pienyrittäjyyden yhdistäminen on edelleen tunnistamatta ja tukematta. Edustan erilaisia tiede-, työ- ja vapaaehtoistyötoimijoita. Tarvitsemme monialaisemmin arjen, käytännön toiminnan ja tieteen asiantuntijoita Helsingin päätöksentekoon.

Haluan myös tehdä Helsingistä myötätuntoisen. Myötätuntoinen ihminen ei ole koskaan väkivaltainen, mutta hän osaa pitää terveet rajat. Häiriökäyttäytymisessä sekä väkivaltakäyttäytymisessä on osittain aina kyse myötätunto-osaamisen puutteesta.

Politiikassa minulle tärkeintä on ihmisarvo, sivistys- ja luonto- ja ympäristöarvot. Ihmisarvoon liittyy, että kaupunkilaisten tulee olla tasavertaisina päätöksissä, osallisuudessa sekä vaikuttamisessa. Historiallisten ja kulttuuriympäristön sekä luontoarvojen kunnioitus on minulle tärkeä osa sivistystä ja sen tulisi olla päätöksissämme lähtökohta – emme elä vain itsellemme vaan myös tuleville sukupolville. Saavutettava, monimuotoinen lähiluonto on terveys ja mielenterveys sekä ilmastonmuutoskysymys.

Meidän sukupolvilla ei ole oikeutta tuhota ja viedä Helsingin tulevilta sukupolvilta Helsingin luonto- ja humanistista ydinidentiteettiä 2020-luvulla.

Elämänfilosofiani on myötätunto – ihminen on ainoa eläin, joka kykenee myötätuntoon sen laajimmassa määrityksessä, sen on itse asiassa ihmiskunnan elinehto. Tarvitsemme kaikki, ymmärsimmepä tai emme, myötätuntoista Helsinkiä.

Kuka?
 
MARGIT SJÖROOS
 
  • toiminnanjohtaja, MLL Strömsinlahti
  • konsepti- ja tilasuunnittelija, myötätuntoasiantuntija,
    tietokirjailija, CEO Conbalance Oy
  • johtokunnan jäsen, Suomen vanhempainliitto
  • puheenjohtaja, Suomen lapsiperheet ry
  • sihteeri, MLL Uudenmaanpiirin Helsingin naistoimikunta
  • hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja, INTBAU FINLAND ry
  • jäsen, Vanhempaintoiminnan mentorit ry
  • valt.yo, fil.yo (Helsingin ja Jyväskylän yliopisto), kasvatus- ja
    ohjausalan ammattitutkinto

Palkinnot

Suomen ensimmäiset dynaamiset webbisivut, Suomen Tiedottajien vuoden viestintätekopalkinto 1996

Suomen ensimmäinen kokoillan nettilähetys, Suomen ensimmäiset multimedialavasteet (osaksi vuoden teatterihistoriallinen tekoja 1996)

Suomen Messukeskus: Innovatiivinen Idea, 2004 (Stress free cafe -demo)

Nuorkauppakamari: Tuottava Idea palkinto/ kunniamaininta, 2005 (Wellteknian, Kuopion hyvinvointiteknologian toimitilat)

Senaatti: Vuoden kohde 2005 (Workspacen konseptin kanssa Lappeenrannan veroviraston palvelutilat)

Real Estate Reward: Maailman 3.paras toimistokonseptien kehittäjä palkinto: NCC Business Parkin Future Office-konseptin osana, 2008

Sponda: Spondan vuosikertomuksen vuoden tila 2012 (Finnmatkojen pääkonttori)

Hundred – sata koulu, sata ideaa, Stress free  – aistiystävällinen opettajahuone –pilotti valittu 100 kouluidean joukkoon 2017

Nordic Built Challenge-kilpailu, Stress free area® -konsepti osana Puistot –arkkitehdit esitystä, joka valittiin 4 finalistiksi  2016.

Think Ink – innovaatiokilpailu, Lifestyle Routes ™ arvopohjainen, digitaalinen tiedostavan kuluttajan palvelu,  Viestinnän keskussäätiön (nyk. Media-alan säätiö) Think Ink – kilpailun finalisti 2016

Hyviä tekoja –voittaja 2018,  Nooa Säästöpankin Hyviä Tekoja – hanke, Sjöroosin kehittämä Sukupolvien välinen myötätunto painotteinen iltapäiväkerho koululaisille.