EVELINA LOREK 1143

Evelina Lorek (s. 1985) on ”luonnon ja asukkaiden äänitorvi”, tarmokas ja aikaansaava liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjä, taitoluistelukoreografi ja liikunnanohjaaja (AMK).

Olen luonnon ja eläinten ystävä, vegaani ja kahden ihanan tyttären äiti, jonka monikulttuurisessa perheessä puhutaan kolmea eri äidinkieltä (suomi, puola, ranska) ja huomioidaan Suomen, Puolan ja Kongon kulttuuria ja perinteitä.

Olen lähtenyt ehdokkaaksi, haluan antaa kuuluvan äänen luonnolle, joka ei pysty puolustautumaan meiltä ihmisiltä. Luonto ja ympäristö tarvitsee vahvan äänen ja TEKOJA, jotta se otetaan vakavasti ja vahvemmin mukaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Haluan avoimempaa viestintää ja keskustelua kaupungin hankkeista, kaavoitussuunnitelmista ja asukkaiden mahdollisuuksista vaikuttaa asioihin ajoissa.  Haluan toimia äänenä asukkaiden ja päättäjien välillä. Haluan, että me asukkaat ympäri Helsinkiä olemme tietoisia valmistelussa olevista hankkeista, ketkä hankkeiden takana ovat ja mitä suunnitelmat merkitsevät ympäristölle, asukkaiden ja luonnon hyvinvoinnille sekä tuleville sukupolville pitkällä tähtäimellä. Haluan, että uusilla sukupolvilla on edelleen mahdollisuudet elää monimuotoisen luonnon ja aistiystävällisen ympäristön ympäröimänä. Me tulemme luonnosta, me olemme osa luontoa.

Keskeisimpiä tavoitteitani ovat:
 
1. Antaa vahva ääni luonnolle ja asukkaille.
2. Lasten- ja nuorten mielenterveyspalvelujen kehittäminen ja syrjäytymistä ennaltaehkäisevä toiminta.
3. Lasten ja nuorten harrastusten mahdollistaminen tulotasosta riippumatta.
4. Monikulttuurisuus, kielitaito ja suvaitsevaisuus. Meidän perheessä puhutaan kolmea äidinkieltä (suomi, puola, ranska) ja huomioidaan niin Suomen, Puolan kuin Kongon kulttuuria ja perinteitä. Kannatan myös vahvasti lasten kielten opiskelua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Politiikassa minulle tärkeintä on

että päätökset tehdään muusta kuin ”minä, minun egoni, minun etuni” perspektiivistä.  On äärimmäisen tärkeää, että ennen pieniä ja suuria päätöksiä on perehdytty huolella ajan kanssa tutkittuun tietoon, vaihtoehtoihin ja erityisesti kaavoitusta koskevissa asioissa käyty fyysisesti paikan päällä tutustumassa rauhassa alueeseen, jota päätökset koskevat. Toivoisin, että politiikassa käytettäisiin enemmän myötätuntoa niin asukkaita kuin luontoa kohtaan, jotka elävät heitä koskevien päätösten kanssa koko loppuelämänsä, kuten myös tulevat sukupolvet.  Minulle politiikassa tärkeää on myös oikeudenmukaisuus, rehellisyys, tasa-arvo ja moraali.

Elämänfilosofiani on

Kunnioitus, myötätunto ja oikeudenmukaisuus niin luontoa kuin ihmisiä kohtaan. Toimia eettisesti ja moraalisesti oikein ja tiedostaa, että ihminen on osa luontoa ja luonnon kiertokulkua eikä maapallon yksinvaltias. Minulle ei ole myöskään ongelma myöntää olevani väärässä tai pyytää anteeksi.

Minua voit äänestää Helsingissä numerolla 1143.

Voit seurata minua instagramissa @evelinalorek