Olen paljasjalkainen helsinkiläinen. Olin aiemmin mainos- ja kustannustoimittajana  WSOY:ssä. Jäin 1980-luvun lopulla aikuisopintovapaalle ja valmistuin filosofian lisensiaatiksi pääaineenani teoreettinen filosofia. Kun filosofia tuli pakolliseksi aineeksi lukioihin askultoiduin ja ryhdyin filosofian opettajaksi. Toimin myös yli 25 vuotta äänikirjojen lukijana Celiassa, Näkövammaisten kirjastosssa. Jäätyäni eläkkeelle olen voinut paremmin keskittyä minulle tärkeiden asioiden edistämiseen. Olen voittanut kolme kertaa shakin naisten Suomen mestaruuden.

Olen lähtenyt nyt ehdokkaaksi  voidakseni olla tukemassa ihmisten yhdenvertaisuutta sekä kaikille samanlaisia mahdollisuuksia mm. koulutuksen, terveydenhoidon ja erilaisten harrastusmahdollisuuksien suhteen. Erityisesti haluan edistää shakin harrastamista. Pitkän linjan tavoitteena olisi saada shakki omaksi oppineeksi kouluihin. Näin on monessa maassa. Helpoin tavoite nyt on pyrkiä saamaan kouluihin shakkikerhoja. Shakin pelaamisella on monia hyviä siirtovaikutuksia. Se auttaa keskittymisen ja kärsivällisyyden opettelussa. Usein hahmotetaan vain loogisen ajattelun merkitystä päätöksenteossa ennen siirtoa, mutta yhtä lailla shakin kautta voi oppia niinkin tärkeätä asiaa kuin pettymyksen sieto ja kuinka sen yli pääsee. Seniorikansalaisillekin iloinen uutinen: shakki tarjoaa erinomaisen keinon torjua dementiaa.
Shakki on urheilulaji, joka on ennen kaikkea kulttuuria. Se on perinteisesti ollut voittopuolisesti miesten laji, mutta nykyään yhä enemmän naisia on liittynyt mukaan shakinharrastajiksi. Kaikissa kulttuurikaupungeissa on ainakin yksi shakkikahvila, jossa harrastajat voivat kokoontua ja löytää aina pelikumppanin. Yksi tavoitteistani on pyrkiä perustamaan sellainen myös Helsinkiin. Shakkikodin tapaisella kokoontumispaikalla on Helsingissäkin pitkä historia, joka jostain syystä on nyt katkennut. Kieltolain aikaan shakinpelaajat saattoivat kokoontua Brondalla. Senkin jälkeen on helsinkiläisillä pelaajilla ollut shakkikoteja, mm. Annankadulla ja viimeisin Hakaniemessä. Nykyinen  Shakkiareena Pitäjänmäellä ei ole samalla tavoin paikka, jonne voi aina mennä kahville ja etsimään pelikaveria, sillä siellä ei ole jatkuvaluontoista ohjelmaa.
Politiikassa minulle tärkeintä on yhteisten asioiden hoitaminen siten, että pahimmat epäkohdat hoidetaan aina ensinnä pois. Helsingissä on erilaisten rakennusprojektien suhteen paljon korjaamisen varaa. Helsingin tulee olla sen asukkaiden oma kaupunki, joten on selvää, että suunnitelmat isoista muutoksista kiinnostavat kuntalaisia. Heidän on saatava hyvissä ajoin ennakkoon tietoa suunnitelmista, jotka koskevat heidän asuinympäristöään.  Avoimuuden on ulotuttava kaikkeen päätöksentekoon. Eri puolueiden kanssa tulee pyrkiä saavuttamaan yhteisymmärrys siitä, mikä on paras ratkaisu Helsingille ja kuinka se saavutetaan. Kaupunkikulttuurin luontoarvot ovat mittaamattoman arvokkaita, ne ovat sellaista pääomaa, jota on syytä huolella vaalia.
Puolueen jäsenellä voi joissain tilanteissa olla ongelmana se, että puolueen linja edellyttäisi äänestämään tietylla tavalla, vaikka valtuutetun oma ajattelu puolustaisi pikemminkin toista kantaa. Näitä vaikeita tilanteita ei synny Ympäristöliikkeen piirissä, koska sen parissa luotetaan ihmisen omaan ajatteluun. Tietenkin jokaisen on syytä perustella kantansa, jos se eroaa muiden näkemyksistä.
On nähtävä ero mielipiteiden ja totuuksien välillä. Kaunokirjallisuudella on kiinnostava merkitys tältä kannalta: se voi avata uusia näkökulmia ja edistää empatiaa ymmärtää erilaisia ihmisiä. Samalta kannalta hyvä elokuva auttaa näkemään ja tuntemaan maailmaa ja myötäelämään ihmisten kohtaloita. Fiktion kautta voi  päästä eläytymään tilanteisiin, joita voi kohdata todellisessakin elämässä. Ainakin erikoiset tapahtumat käynnistävät pohdiskelua siitä, miksi jotain tapahtui ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella.
Kun vaaleissa äänestetään ihminen edustamaan omaa itseä kuntaa koskevien asioiden hoitamisessa ja päättämisessä, on hyvä muistaa, että tällaisen ihmisen tulisi muistaa myös se, keiden asialla hän on. Motoksi haluan valita lauseen: ”Äänesi mä kuulen.”
Elämänfilosofiani perustana  on kyseenalaistaminen silloin, kun itsestäänselvältä tuntuva asia tuntuu tuoreeltaan tulevan hyväksytyksi, ja vasta myöhemmin tajutaan, että olisi sittenkin ollut syytä kunnolla harkita ennen päätöksentekoa.
Oikeudenmukaisuuden tulee olla johtava periaaate. Sen myötä eettisesti kestävä toiminta tulee mahdolliseksi. Altruistinen asenne ja kunnioitus muita kohtaan on lopulta myös omakin etu. Yhteiskunnan pienin yksikkö ei ole yksi ihminen vaan vähintään kaksi ihmistä. Lopultakin ihminen elää aina jonkinlaisessa yhteisössä, sen hoitaminen parhaalla mahdollisella tavalla on siten kaikkien sen jäsenten etu.